Ilmastomuutos on ”sääolojen yleisen luonteen muuttuminen pitkällä aikavälillä” (Ympäristösanasto, TSK 27, 1998). Ilmasto voi muuttua luonnollisten syiden tai ihmisten toiminnan vuoksi. Viime aikoina ilmaston on havaittu muuttuvat erityisesti ihmistoiminnan lisäämien kasvihuonepäästöjen seurauksena. Ilmastonmuutos voi vaikuttaa muiden geologisten riskien esiintymiseen, voimakkuuteen ja kestoon, lisäten esimerkiksi rankkasateiden, tulvien, kuivuuden, helleaaltojen ja voimakkaiden myrskyjen riskiä. Ilmastonmuutos vaikuttaa myös jäätiköiden sulamiseen, mikä aiheuttaa merenpinnan nousua ja maan painovoimakentän muutoksia. Suomessa ilmastonmuutoksen odotetaan lisäävän keskilämpötilaa, sademäärää ja haihtumista, sekä äärimmäisten sääilmiöiden esiintymistä. Ilmastonmuutoksesta voi lukea lisää Ilmatieteen laitoksen sivuilta.