Ajanjakso, jolloin huomattava osa manneralueista oli mannerjään peitossa.

Mannerjäätikön keskusalue, jossa jää ei juuri liikkunut, mutta josta jään liike suuntautui säteittäisesti reunoja kohti.

Mekaanista ja kemiallista rapautumista parhaiten kestävien ainesten muodostama kasautuma.

Jäätikön piirissä toimiva ja jäätikön sulamisesta vetensä saava joki.

Mannerjäätikön kallion pintaan uurtamien naarmujen ja kourujen (uurre, kouru, sirppikouru, sirppimurros, simpukkamurros, pirstekaarre) suunta, joka ilmoitetaan jäätikön tulosuunnan pohjoislukuna.

Aapasuon samansuuntaisina kulkevia, pitkänomaisia, veden valumissuuntaa vastaan kohtisuoria, usein rahkaisia mätäsmuodostumia, syn. kaarto (vrt. rimpi).

Järven pohjalle saostunut rauta- tai mangaanihydroksidi.

Varhaisproterotsooinen, kvartsiittien luonnehtima stratigrafinen yksikkö Itä- ja Pohjois-Suomessa.