Syvänmeren ”pimeä happi” herättää huolta kaivostoiminnasta ja kysymyksiä Maan ulkopuolisesta elämästä
Bostonin yliopiston tutkija Jeffrey Marlowin mukaan uusi hapenlähden syvällä merenpohjissa muuttaa totuttua ajattelua elämän mahdollisesta esiintymisestä äärimmäisissä olosuhteissa, myös avaruudessa. Kuva: Cydney Scott.
Teemu Karlsson
Tutkijat ovat löytäneet syvältä merenpohjasta uuden, metallipitoisiin noduuleihin liittyvän hapenlähteen. Nature Geoscience -lehdessä julkaistu löydös on herättänyt huolta merenpohjan kaivostoimintaan liittyen, sekä uusia kysymyksiä mahdollisesta elämästä maapallon ulkopuolella.
Aiemmin on ajateltu, että vapaata happea syntyy lähinnä yhteyttämisen kautta prosessissa, joka vaatii auringonvaloa. Uusi tutkimus kuitenkin osoittaa, että merenpohjassa sijaitsevat metallipitoiset noduulit voivat hajottaa meriveden vedyksi ja hapeksi. Tutkijat nimesivät tuotetun hapen ”pimeäksi hapeksi”, koska sitä syntyy ilman auringonvaloa. Metallipitoiset noduulit ovat kuin luonnollisia paristoja, jotka tuottavat happea syvänmeren pimeydessä.
Löytö herättää huolta merenalaisen ekosysteemin tulevaisuudesta, sillä monet kaivosyhtiöt suunnittelevat metallinoduulien keräämistä. Tämä saattaisi häiritä vasta löydettyä hapentuottoprosessia ja vahingoittaa siitä riippuvaista merielämää.
Uusi tutkimus ei ainoastaan haasta aiempia käsityksiämme syvänmeren ekosysteemeistä, vaan se tarjoaa myös uuden näkökulman elämän mahdollisuuksista äärimmäisissä olosuhteissa, sekä maapallolla että sen ulkopuolella. Jos tällainen hapentuottoprosessi on mahdollinen Maan valtamerissä, vastaava prosessi voisi kenties tapahtua myös muilla planeetoilla tai kuilla, joissa on vettä.
Tutkimus avaa uusia ovia astrobiologian saralla osoittamalla, että elämä voi olla mahdollista paikoissa, joita emme ole aiemmin osanneet kuvitella. ”Pimeä happi” voi olla avain sen ymmärtämiseksi, miten elämä voi selviytyä ja kukoistaa ilman perinteistä valonlähdettä.
Tieteellinen artikkeli: Evidence of dark oxygen production at the abyssal seafloor, Nature Geiscience 17, 737-739, https://www.nature.com/articles/s41561-024-01480-8
