Itämeren historia
Anu Hakala, Teemu Karlsson
Alla on esitetty Itämeren vaiheita Marjatta Koiviston vuonna 2004 ilmestyneen ”Jääkaudet” -kirjan mukaan. Eri kirjallisuudessa saattaa esiintyä erilaisia ikiä Itämeren vaiheille. Yhtenä syynä on, että hiili-14 -ajoitukseen perustuvia ikiä ei aina ole korjattu vastaamaan kalenterivuosia. Korjatut iät ilmoitetaan yleensä muodossa ”cal BP”. Toinen Itämeren vaiheisiin liittyvä epätarkkuutta aiheuttava tekijä on, että niillä ei ole täsmällisiä stratigrafisia rajoja, jolloin niiden ajoittaminen on hankalaa. Esimerkiksi Yoldiameri-vaiheessa suolaista vettä tunkeutui Itämeren altaaseen hyvin hitaasti ja lähinnä Etelä/Keski-Ruotsiin avautuneiden salmien läheisyyteen. Itämeren vaiheiden nimeämistä on nykyään mietitty kriittisesti, sillä hyvän tieteellisen käytännön mukaan termejä, joille ei voida antaa täsmällistä määritelmää, ei tulisi käyttää. Esimerkiksi Jääkaudet-kirja ja sitä vanhemmat julkaisut ovat nykyään (vuonna 2020) jo vanhentuneita lähteitä.
Baltian jääjärvi oli valtameren pinnan yläpuolelle patoutunut makeavetinen vesiallas. Se laski valtamereen Tanskan salmien kautta. Sitä mukaan kuin jäätikön reuna perääntyi Etelä-Ruotsissa, Baltian jääjärvi peitti yhä suuremman alueen ja ulottui vähitellen myös Suomenlahdelle ja Laatokalle.
Mannerjäätikön reunan eteen kerrostuivat lopulta Salpausselät, joiden deltatasanteiden avulla on määritelty Baltian jääjärven vedenpinnan korkeudet.
Baltian jääjärvi -vaihe päättyi noin 11 500 vuotta sitten, kun mannerjäätikkö suli Billingenin vuoren alueelta Keski- Ruotsissa Vättern-järven länsipuolella ja jääjärven pinta laski lyhyessä ajassa lähes 30 metriä valtameren pinnan tasoon.
Yhteys valtamereen laajeni mannerjäätikön reunan perääntyessä Keski-Ruotsissa pohjoisemmaksi. Samalla valtameren suolainen vesi pääsi tunkeutumaan Itämereen. Alkoi Itämeren ensimmäinen merivaihe jääkauden jälkeen. Tätä vaihetta 11 590–10 800 vuotta sitten on kutsuttu Yoldiamereksi. Baltian jääjärven aikana oli Itämeren piirissä kerrostunut yksinomaan lustosavea, mutta Yoldiameren aikana kerrostui ensin lustosavea ja sitten homogeenista savea.
Jäätikön hävitessä Itämeren altaasta kohosi Billingenin salmen kynnys maankohoamisen vaikutuksesta merenpinnan yläpuolelle ja yhteys valtamereen katkesi. Noin 10 800 vuotta sitten patoutunutta järveä kutsutaan Ancylusjärveksi, jonka alkuvaiheessa vielä osa Fennoskandiaa oli jäätikön peitossa. Tornionlaakso vapautui Suomen alueista viimeksi jäätiköstä noin 10 000 vuotta sitten. Korkeimmillaan Ancylusjärven pinta oli hieman yli 10 000 vuotta sitten ennen kuin sen lasku-uoma siirtyi tulvan seurauksena Tanskan salmiin. Vedenpinta laski nopeasti koko Ancylusjärven piirissä. Samanaikaisesti valtameren pinta nousi, ja noin 9 000 vuotta sitten syntyi Tanskan salmien kautta suora yhteys valtamerestä Itämereen, jossa alkoi heikko- suolainen Litorinameren Mastogloiamerivaihe.
Valtameren pinnan noustessa suolaista vettä alkoi virrata Tanskan salmien kautta Itämereen. Alkoi Litorinameren aika noin 9000 vuotta sitten. Litorinameren pohjalle kerrostui liejusavia ja simpukka- ja kotilolöydöt osoittavat veden olleen nykyistä suolaisempaa. Valtamerenpinnan nousu oli niin nopeaa, että maankohoamisalueen reunaosissa, mm. Kaakkois-Suomen rannikolla Helsingistä itään vedenpinta nousi nopeammin kuin maa kohosi eli tapahtui transgressiota. On arvioitu, että valta- merenpinta saavutti korkeimman tasonsa ehkä pari metriä nykyistä pintaa ylempänä – noin 8000–7000 vuotta sitten, minkä jälkeen se on vähitellen laskenut nykyiseen tasoonsa. Itämeren suolapitoisuus on myös vähentynyt valtameriyhteyden Tanskan salmien kautta madaltuessa. Suomen rannikolla on vedenpinta maankohoamisen vuoksi näennäisesti laskenut paljon enemmän.
Piirrokset: Matti Saarnisto, Olli Sallasmaa ja Harri Kutvonen, GTK
