Mikko Turunen

Taustatietoa

Lähes kaikkialta Suomesta on löydettävissä koruihin sopivaa kivimateriaalia. Kiveen kätketty kauneus saadaan usein esille vasta oikeaoppisten työvaiheiden jälkeen. Korukivien hionta on kiehtova harrastus ja yksi parhaimmista kivimateriaalin käyttökohteista. Kaulakoruissa, sormuksissa, rintakoruissa, riipuksissa ja kalvosinnapeissa käytetään yleensä kauneinta kivimateriaalia – tai ainakin käytettävällä materiaalilla on merkitystä korun käyttäjälle. Joskus käytettävän kivimateriaalin valintaa ohjaa sen paikallisuus. Viereisten kuvien kivimateriaali on peräisin Kainuusta ja paikallisena materiaalina sillä on varmasti merkitystä kainuulaisille.

Jalo- ja korukivenhionta on maassamme hyvin nuori ala, kiviä on hiottu vasta reilut viisikymmentä vuotta. Kivenhiontataidon toi maahamme jalokivenhioja, gemmologi Tauno Paronen, joka opiskeli optiikkaa ja näin tutustui jalokivien maailmaan. Lisää oppia hän sai mm. Saksassa. Tauno Paronen oli tiettävästi ensimmäinen, joka aloitti korukivien hiontatyön maassamme.

Korukivien etsintä

Kuka tahansa voi ryhtyä etsimään korukiviä ja maassamme on tähän hyvät mahdollisuudet. Etsimiseen voidaan soveltaa samaa jokamiehen oikeutta kuin marjastukseenkin, mutta poikkeuksiakin on. Suurempien kivimäärien kerääminen toisen omistamalta alueelta, kerääminen tutkimus- ja valtausalueilta, kaivosten ja louhosten alueilta sekä erilaisilta rauhoitus ym. suojelualueilta on kielletty. Yleensä kielletyillä alueilla on tästä selvät tiedotteet tai merkit näkyvillä. Joskus on pidetty nyrkkisääntönä, että sellaiseen kiveen, jonka jaksaa itse kantaa, saa soveltaa jokamiehen oikeutta.

Koruiksi sopivaa materiaalia voi etsiä esimerkiksi kallioleikkauksista, joissa mielenkiintoinen kohta erottuu hieman muuta kalliota vaaleammasta väristä. Jos tällainen kohta on vielä karkearakeista (pegmatiitti, pegmatiittigraniitti), kannattaa se tutkia huolellisesti. Kallioissa mielenkiintoisimpia paikkoja ovatkin kohdat, joissa kivilaji muuttuu toiseksi (kontaktipinta) ja jos siinä on karkearakeista pegmatiittia, voi tällaisista kohdista löytyä erilaisia kvartseja, maasälpiä, turmaliineja, granaatteja, beryllejä sekä muita harvinaisempiakin mineraaleja.

Muita hyviä löytöpaikkoja ovat irtolohkareet, maaperäauraukset, ja -kaivannot, soranottopaikat, rantakivikot sekä jokien ja purojen pohjasorat. Näissä olevat kivet edustavat laajan alueen kivilajeja, jotka mannerjää on irrottanut, kuljettanut alkuperäiseltä paikaltaan ja kasannut yhteen.

Myös kaivosten ja louhosten jätekivikasat ovat hyviä löytöpaikkoja. Niissä kivi on jo valmiiksi irrotettuna ja murskattuna. Tällaisissa paikoissa on aina jokin muusta ympäristöstä poikkeava kallioperämuodostuma ja siellä on siten yleensä erikoisia mineraaleja. Nämä voivat poiketa laadultaan, kooltaan, muodoltaan tai väriltään kallioperän tavallisista rakennusaineksista. Tällaisissa paikoissa liikuttaessa on oltava hyvin varovainen eikä alueella saa liikkua ilman lupaa.

Parhaiten koruiksi kelpaavat kivet näkyvät sateen aikana tai heti sateen päätyttyä, jolloin kivet ovat vielä märkiä ja koruiksi kelpaavat kivet erottuvat muiden joukosta. Kosteasta kivestä saa myös vihjeen, miltä sen pinta näyttäisi hiottuna ja kiillotettuna. Lisäksi sorassa luonto on suorittanut ensimmäisen jalostuksen, rikkonaisimmat kivet ja kohdat ovat kuluneet pois.

Korukivien etsijä voi varustautua seuraavin välinein:

• Vasara: lohkaistaan kiven tuore lohkopinta näkyviin
• Teräspiikki: naarmutustesti tietyn kovuisella välineellä, puukon kovuus voi vaihdella
• 10 x suurentava luuppi tai suurennuslasi: kiven rakenteen tarkastelu
• Vaskooli, lapio: korumateriaalin huuhtelu pohjasorasta